Klo 11.30-15.45, 20 NM
Öregrundista lähdettiin koti Grisslehamnia, sitä Ahvenanmeren puoleista satamaa. Väddön kanavaan ei uskallettu, koska silta ja ilmajohto 17 m. Todennäköisesti niiden alta olisi mahtunut, koska kai ruotsalaissakin mitoissa on varmuusvaraa?
Nyt oli vaihtelevaa saaristopurjehdusta ykkösreivillä lähes aallottomassa kelissä - vasta saaristosta ulos tultaessa saatiin maininkeja Selkämereltä. Pohjoisenpuoleinen tuuli oli puuskainen, suunta vaihteli ja välillä pläkää, mutta vauhti hyvä 6-7 solmua.
Grisslehamnissa noin 15 peräpoijupaikkaa, osa matalassa lahden perukalla. Sähköä laiturilla, ei vettä. Vessa ja suihku parin sadan metrin päässä. Meneillään oli joku paikallinen happening-päivä, meillä ohjelmassa kala- ja äyriäislounas, lenkki sekä veneeltä käsin dansbandmusiikkia livenä.
Kaupungin vastakkaisella laidalla - Väddön kanavan puolella - olisi ollut paremmilta vaikuttavat kaksi vierassatamaa.
Lämpö 18 astetta, tuuli 4-6 m/s N




