Paluumatka Porkkalasta Sarvastoon purjehdittiin taas kahdestaan. Hei Porkkalasta lähdön jälkeen purjeet ylös, ja kohta turvavesimerkkien suoralla vauhdittajaksi osui sisarvene. Ajettiin huomattavasti paremmalla vauhdilla alapuolelta noin 100 metrin päästä ohi.
Seuraavaksi uhriksi joutui Elan 40, joka jäi hämmentävän selvästi vauhdissa. Kaikissa veneissä oli vastaava purje-setup, iso ja fokka.
Kytö ohitettiin paremman tuulen toivossa (toteutui) eteläpuolelta. Vakiotuttavuus m/s Finlandia osui taas reitille, tällä kertaa väistettiin suosiolla (eikä kysytty sopiiko ajaa keulan edestä, kuten viimeksi - silloin kyllä sopi.)
Kippari toivoi, että myös Viipurinkiven ohitus ja Villinginsalmi olisi ollut mukavasti purjehdittavissa, mutta ei - tuuli kääntyi n. 40° juuri ratkaisevalla hetkellä. Siispä loppumatka koneajoa.
Maissa vietettiin leppoisa aurinkoinen juhannuspäivä perinteisin menoin. Gölisnäsistä lähdettiin Bärösundiin huoltohommiin: lisää polttoainetta ja vettä sekä septitankin tyhjennys.
Koukattiin vielä Elisaaren kautta, koska kippari halusi esitellä paikan vieraille. Koukkauksen jälkeen heti purjeet ylös (kevyehkö lännnen puoleinen tuuli) ja kohti Vormötä ja edelleen Porkkalaa.
Vormön jälkeen Porkkalanselällä latistettiin isoa ja lisättiin twistiä. Selän ylityksen jälkeen oli lyhyt pätkä täyttä luovia - siitäkin selvittiin ilman tikkejä. Perillä M&D tarjosivat pizzat Porkkala Marinassa.
Viereen kiinnittyi saksalaisvene Stralsundista. Kehuimme omaa vuoden 2024 vierailuamme siellä. Toinen laiturinaapuri oli Subbota-FE83, jolla Hollannin ja Friisien saarten pienoisliput vasemmassa saalingissa.
Marjukka & Dave liittyivät seuraan Porkkalassa. Länteen lähdettiin mukavassa lounaistuulessa, keulassa 110 %:n fokka veti hyvin. Pääsimme yhdellä halssilla Olympiaväylän alkuun, loppumatka maisemamoottorointia Gölisnäsiin.
Perillä lähes viimeinen laituripaikka löytyi pikkulaiturin kyljestä. Vaikka maasähköä ei saatu (avulias operaattori yritti juhannuspäivänä korjata vikaa), osoittautui paikka muuten oikein hyväksi. Eikä sähköstä tullut pulaa missään vaiheessa, aika mitättömän lyhyellä aurinkopaneelin käytöllä akussa oli vielä kahden yön jälkeen 2/3 kapasiteetista käytettävissä.
Laituribändi viihdytti illalla, vahvistuksena oli ainakin sarvastolainen kitaristi.
Jurnuteltiin koneella 10 m/s vastatuuleen Sarvastosta Porkkala Marinaan, ei ollut varsinaista nautintoa. Puutarhaväylä on yleensä ajettu kohti itää, nyt tosin päin.
Huomenna saadaan täydennystä miehistöön. Ennuste lupaa myös parempaa purjehdussäätä.
Code Zeroa on lennätetty tähän asti ankannokan kärjestä. Kestävyys epäilyttää, siispä asensin uuden kiinnityspisteen suoraan ankannokan vinotuen yläpuolelle.
Samalla paljastui, että keula-ankkurin teline kaipaa huoltoa. Pitänee kääntää veneen keula laituria kohti niin homman saa tehtyä huomattavasti helpommin.
Vaihteeksi jossain muussa kuin omassa veneessä: - Helsingin navigaatioseura järjesti harjoitusajon, aiheena kompassi- ja maisemanavigointi. Kiinnosti koska GPS-häirintä.
Ilta oli hyödyllinen kertaus navigoinnin perusasioista. Kerrattiin mm. kipparisuuntima ja eksymätaulukon teko linjataulujen avulla. Mukana kahdeksan oppilasta.